perjantai 22. elokuuta 2008

just hanging around

Henkareista saa väännettyä vaikka mitä kivaa!Koukkuja, naulakoita ja vaikka postitelineen:) Taaskin inspiraationa toimi Vanhasta uutta -kirja. Tämä tuli oikeasti tarpeeseen, koska olen aika haka kadottamaan laskuja... Itse vääntelin hökötyksen ihan käsin, mutta suosittelen ottamaan pihdit avuksi.. oli meinaan aika arat sormet seuraavana päivänä:S


keskiviikko 20. elokuuta 2008

carl larsson







Jos et ole vielä tutustunut ruotsalaisen edesmenneen taiteilijan Carl Larssonin tuotantoon, tee se nyt! Taiteilijan 1800 -luvun lopun maalaiselämään sijoittuvat akvarellikuvat sopivat täydellisesti inspiroimaan kiireettömiä kesäpäiviä.

Kuvat Googlen kuvahaulla löydetty

maanantai 18. elokuuta 2008

sämpylöitä <3


Siis ihan mielettömän helppoa ja halpaa. Sämpylät. Ohje on kirjasta Leivo herkkuja helposti. Sekaan vain oman parvekkeen yrttejä (tässä tapauksessa timjamia) ja piparkakkumuotilla vähän ilmettä pintaan. Nams.

lauantai 16. elokuuta 2008

parvekkeen elokuu

Vanhasta Uutta - kirjassa oli ohje kuinka vanhasta lampunvarjostimesta voi tehdä hauskan kukkaruukun/amppelin.. Ja kun omasta kaapistani sattui löytymään tarkoitukseen sopiva vanha lampunvarjostimen kehikko, niin pitihän sitä päästä kokeilemaan :) Eli ensin kieritettiin ohuempaa rautalankaa ympäri ämpäri varjostinta. Pohjaan kannattaa pistää reippaasti, koska märkä multa painaa paljon.

Sitten metsään! Jo ala-asteella kyllä opetettiin, että sammalta ei saa repiä... mutta tavallaanhan annoin niille vain uuden elämän..tai jotain :P Eli ruukun reunat päällystetään sammalilla, mutta yhtä hyvin voisi kai käyttää jotain muutakin aluskasvillisuutta, jos haluaisi jättää sammaleet rauhaan. Koska vesi tulee kastellessa tästä hässäkästä läpi, pitää ruukku/amppeli sijoittaa paikkaan, joka saa kastua. Itse pistin ruukun aluslautaselle, jonka koristelin lapsena ulkomailta keräämilläni kivillä.

Sammalten päälle pistin hieman kukkamultaa, jonka jälkeen kävin kukkakaupassa hakemassa tuollaisen kuulemma syksyn kestävän kukkasen. En löytänyt sen nimeä mistään, jos joku tietää niin saa kertoa! :) Ihan kivan näköinen viritelmä tuosta tuli mielestäni..



perjantai 15. elokuuta 2008

Löytöretki kirjastoon

Sain vihdoin maksettua turkasen suuren kirjastolaskuni (taas...) ja pääsin tonkimaan kirjaston hyllyjä ja haalimaan ihastuttavia opuksia! (Jotka voin taas palauttaa niin myöhässä, että olen taas puoli vuotta lainaamatta mitään, koska ei taaskaan ole varaa maksaa laskua.) Olin jo aikaisemmin tutkinut kirjakaupassa teosta nimeltä Vanhasta uutta, mutten raaskinut ostaa sitä. Varasin kirjan kirjastosta ja olen selaillut sitä nyt pari viikkoa. Erityisesti minua ihastuttaa kirjan tekijöiden Liisa Hellemaa-Hautamäen ja Marjo Koivumäen asenne tuunaamiseen. "Käsillä tekeminen luo iloa - eikä jäljen tarvitse olla täydellistä!" Ei käsillä tehdyn täydy näyttää kaupasta ostetulta. Ja jo tekemisen ilo on tarpeeksi hyvä syy kaivaa liimapurkit ja pensselit esiin! Kirjan ohjeet eivät ole tarkoitettu niinkään suoraan kopioitaviksi, vaan vinkeiksi ja inspiraatioksi omiin väkerryksiin. Kivaa :) Paria juttua olenkin jo kokeillut.. Niistä myöhemmin lisää.

Tämä kirja sai ainakin minut jopa ihan vähän odottamaan vuoden pimeintä aikaa ja lumikelejä.. Elävä valo Talven iloja sisältää reseptejä, askarteluvinkkejä ja uskomattoman herkullisia kuvia, jotka tekevät talvesta vähän vähemmän ankean asian odottaa. Monista muista genrensä kirjoista poiketen Talven iloja sisältää mielestäni ilahduttavan paljon myös hyödyllistä käytännön tietoa.. ja ne reseptit:P Vai miltä kuulostaisi Kotitekoiset vaahtokarkit, Maailman paras kaakao, Hymyilevä paahtoleipä tai Valkosipuli-inkiväärilihapullat? Suosittelen!

Mukaan kirjastosta tarttui myös Anu Harkin Viritetty ja Tiina Rinteen ja Marjaana Liukon Luontoäidin lahjavakka. Muutamia ihan kokeilemisen arvoisia vinkkejä löytyi myös näistä:)