Olen ollut sotajalalla Suomen (mielestäni aivan turhan laajan) voikukkakannan kanssa ala-asteikäisestä lähtien. Kiitos tuon keltaisen kasvuston olen kesäisin saanut niistää nenäni kirkkaanpunaiseksi. Kun muut lapset tekivät voikukkaseppeleitä, minun oli parasta keskittyä apiloihin. . Jotta en vahingossakaan näyttäisi vähempää kuolemansairaalta/krapulaiselta, silmäni tuppaavat turpoamaan kohtuuttomasti.
Viime viikonloppuna eksyin kävelylle auringonnousun aikaan. Aamuaurinkoa ja hentoista usvaa vasten viimeisiä vetelevät voikukat näyttivät todella suloisilta. Todennäköisesti kiroan allergianaiheuttajaani taas ensi keväänä, mutta toistaiseksi olen valmis hautaamaan sotakuokkani :)
Vielä kun pujo onnistuisi syksyn saapuessa samanlaisiin rauhanneuvotteluihin...
1 kommentti:
Minäkin eksyin tänne nasevan nimen vuoksi :) Pitänee eksyä toistekin!
Lähetä kommentti